Eilen juostiin Mustasaaren Botniahallissa Häjyjen järjestämä Hallimaraton. Hieman pelon sekaisin tuntein matkaan aamulla kotoa lähdin klo 6.00. Takana oli huonosti nukuttu yö ja parin viikon huono treeni jakso sairastelun takia. Ja sitten vielä mietitytti, miten sitä jaksaa hallissa kiertää 400 metrin rataa 105 ja puoli kierrosta. (Kestääkö pää)
Mukaan sain tällä kertaa Leilan ja Hilkan. Perillä oltiin reilun kolmen tunnin kuluttua ja valmistautuminen koitokseen saattoi alkaa. Minua nukutti niin kovasti vielä juoksukamppeita vaihtaessa, että haukottelusta ei loppua meinannut tulla. Koitinpa vähän siinä pukuhuoneen penkillä makoillakkin. No, arvelin että kyllä kait ne unet maratonin aikana silmistä kaikkoaa. Ja niin tekikin.
Juoksijoita oli oman arvion mukaan noin sadan paikkeilla kaikkiaan. Aikalailla saman verran puolikkaalla ja kokonaisella. Yllättäen juoksu tuntuikin aika mukavalta noin tiiviissä porukassa. Aika kului rattoisasti, kun koko ajan oli joko ohitettavia tai ohittajia. Kun puolikkaan juoksijat saivat urakkansa juostua, niin sitten tietenkin porukka hieman harveni, mutta siltikään en kokenut juoksua yksitoikkoiseksi.
Aluksi ajanotto systeemissä oli tietenkin jotain ongelmaa. Meni yli puolitunti ennen kuin saivat juoksijoille näkyviin valkokankaalle jotain tietoa juoksusta. Valkokankaalta oli kyllä sen jälkeen helppo seurata juoksun etenemistä. Siihen tuli juoksijan nimen perään kierrosaika, juostut kierrokset ja juostu matka. Eli siitä pystyit kyllä hyvin seuraamaan paljonko olit matkaa taivaltanut.
Oma juoksuni eteni sen suunnitelman mukaan, että jokainen kymppi olisi edellistä nopeampi. Siis kiihtyen loppua kohti, niin kuin aina aiemminkin on ollut tavoitteeni. Tällä kertaa se onnistui. Nyt ei edes se viimeinen kymppi ollut hiipuva. Kaikkinensa juoksu oli suhteellisen helppo. Energiat riittivät hyvin. Kuulutus jakeli väliaika tilanteita tosi harvakseen. Neljä kuulutusta naisten maraton tilanteesta koko juoksuna aikana ja sitten viides kun tuli maaliin. Jos olisi sijoituksesta juossut olisi pitänyt olla oma huoltaja matkassa, joka olisi pitänyt kierrosluvut hallinnassa ja pystynyt seuraamaan valotaulua. Itsellekkin kävi niin, että luulin olevani kierroksen edellä naisten puolella kakkoseksi sijoittunutta. Ja sitten kun hän tulikin maaliin ja minä olin vielä kierroksella, niin vähän harmitti. Nimittäin sen verran kilpailuhenkisyyttä löytyy, että hänet olisin yrittänyt pestä koska kaikkeani en ollut antanut.
Hilkka juoksi todella loistavan juoksun. Bongasi itselleeen jänikseksi Tollolan Timon ja piti kiikarissa koko juoksun ajan. Hilkkaa voi kyllä verrata Happo-Heikkiseen, sillä niin hyvin hän saa itsestään kaiken irti. Niin oli nytkin nainen kaikkensa antaneena maalissa hyvällä ajalla 3.43.41. Hetken mondon pinnassa oksentaen mahan tyhjäksi geeleistä ym, hän suuntasi pukuhuoneeseen meitä hitaampia odottelemaan. Hilkalla löytyy kyllä aina yritystä, kun kello laitetaan käymään, oli kysymys sitten kisasta tai testijuoksusta. Jonkin aikaa sai Hilkka pukuhuoneen penkillä makoilla ennen kuin minä sinne saavuin. Mun loppuaika oli 3.54.54. Ja sitten odoteltiin Leila maaliin.
Leilalla on ollut myös sairastelua pari viikkoa, flunssa yrittänyt päälle, kurkkukipua ym. Saa nähdä laukaisiko tuo juoksu nyt sen, että sais sairastaa kunnolla pois. Leila sanoi tämän maran olleen hälle nyt tälle vuodelle juostuista raskaimman. Ja näin varmaan on, kun puolikuntoisena juoksee. Mutta Leilan tuntien, niin periksi ei anneta eikä vaivojen haitata menoa. Sieltä löytyy kyllä tarvittavaa sitkeyttä. Ninpä hän suoriutui jälleen urakasta reilusti alle viiden tunnin, 4.51.25.
Peseytymisten ja pikku tankkausten jälkeen alkoikin sitten kotimatka. Leila oli ajanut tulomatkan, niin sitten arvottiin että kukas se ajaa pois. Leila siinä kyllä koitti ehdotella, että Hilkkahan se niin nopeaa juoksi, että on ehtiny levähtää kauimmin ja ois virkein ajaan. Mutta tämä ehdotus ei mennyt läpi:) Minä lupauduin ajajaksi, koska mulle tämän päivän juoksu oli kuitenkin suhteellisen helppo, ei mitään työntekoa. Ainoastaan jaloissa tuntui tuo alusta, kun ei ole jalat tuollaiseen tottuneet. Ja tietenkin sitä normaalia vatsan vääntelyä, mitä meikäläiselle usein pitkien juoksujen jälkeen tulee.
Ajeltiin ensin Kokkolaan asti, missä käytiin syömässä ja siitäpä sitten tunteroisen päästä oltiinkin jo kotona Nivalassa. Pitänee alkaa ensi kuun maratonia suunnittelemaan..
