ISKI POHJOISEN KAIPUU

Kyllä niin alkoi tekeen mieli tuonne pohjoiseen päin hiihtelemään, kun kävin katselemassa viime vuoden kuvia. Ja sitten jo viikonloppuna vähän alustavasti mietittiin veljen ja hänen vaimon kanssa tämän talven hiihtoreissua. Paikkaa ei vielä päätetty, mutta ajankohta tuonne Pääsiäisen jälkeen.  Ollaan vähän yritetty käydä eri paikoissa, sillä Suomen maa on täynnä hyviä paikkoja. Toki muutamia kertoja on käyty samoissakin paikoissa. Nyt mietittiin mm. Olosta, Suomua, Sallaa, Saariselkää, ainakin nuot on sellaisia, missä ei olla yhtään kertaa vielä käyty. Mutta hyviä muistoja ja hiihtoretkiä on mielessä esim. Ylläkseltä, Ukkohallasta ja Pyhältä.
Minut saa aina niin hyvälle tuulelle nuot kuvat Pyhätunturilta, jolloin veljeni vei meidät ikimuistoiselle "umpihanki" hiihdolle. Äsken niitä katsellessa taas vedet silmissä nauroin ja muistin muutamia lauseitakin, mitä siinä miehet virkkoi matkan aikana. Pakko laittaa teillekin kuvaa, tuosta reissusta.

Omalla vastuulla! Mennäänkö tuosta tuonne toisen puolen ladulle. Joo, mennään vaan.

Tässä vaiheessa kaikki hyvin, hieman reitti hankaloituu...vähäinenkin latu loppuu.

Jumalattoman pitkästi jyrkkiä portaita, liukkautta monoilla.

Pitikin ottaa sukset mukkaan...

Sen verran on tullut viikonlopulle liikuttua, että perjantaina sain itseni liikkeelle aamulenkin merkeissä. Ilman Raunin apua tuo tuskin olisi onnistunut. Sillä juoksutreffit kaverin kanssa on hyvä juttu, silloin on pakko mennä. Kyllä oli virkeä olo lähteä töihin, kun oli alla reilu 40 min hölkkä (vajaa 7 km). Illalla sitten hiihtoa Hiitolassa 20 km luistellen.
Lauantaille teinkin hiihtolenkin Ylivieskan Urheilupuiston maastossa eli Koivukallion lenkkiä kiertelin 25 km edestä jälleen luistellen.
Sunnuntaille oli vuorossa testikymppi, joka kylläkin osaltani supistui testivitoseen. Sen verran oli eilisen vesi-/räntäsateen jäljiltä tie huonossa kunnossa ja osittain niin liukas, että katsoin parhaaksi juosta tuon lyhemmän vaihtoehdon. Toki oli jalatkin jumissa hiihtämisistä. Ja aikaahan kului tuossa vitosessa 24.37 eli ei ollut vauhti päätä huimaavaa. Mieteinkin, että nyt on ollut tuollaiset liukkaat kelit ja pito-ongelmat molemmilla testijuoksuilla, joita nyt näille lumille olen päässyt juoksemaan. Mutta eiköhän kelit tästä vielä parane, että sitten pitää keksiä muut syyt heikkoihin suorituksiin ja mamoiluun ;)
Tuon testijuoksun päälle sitten illemmalla olikin hiihdon vuoro. Palauttavana lenkkinä 15 km perinteistä Hiitolassa. Nyt siellä pääsi hiihtämään jo vitosen lenkkiäkin. Ei ihan huippu ladut, mutta hiihdettävät kuitenkin.

LUISTELLEN JA NAUTISKELLEN

Ai, ai, miten oli loistava hiihtokeli tänään. Ikinä ei pitäisi katsoa mittaria ja ulkoilmaa sillä silmällä, että onpa siellä huono sää. Nimittäin tänäänkin, kun töistä lähdin, niin tihuutti vähän vettä ja lämpöasteita oli noin +1.  Auton lasit oli osittain sulat ja räntä valui pitkin ikkunaa. Mutta, kun olin aamulla hiihtovermeet mukaan ottanut, niin ajelin Hiitolaan vähän negatiivisin miettein. Arvelin, että tuskin on latua ajettu ja eihän se suksikaan taida vesisateessa luistaa, mutta jos nyt edes 5 km kävis ulkoileen. Mutta, kuinkas ollakaan siellähän oli mitä mainioin hiihtokeli ja runsaasti muitakin hiihtämässä.
Niin oli mukavaa hiihdellä, että en meinannut millään malttaa lopettaa. Kun tuli huomaamatta 20 km täyteen,niin ajattelin, että käyn vielä osan lenkkistä hiihtämässä, mutta tulihan siinä sitten vielä kaksi kierrosta kierrettyä. Tuttuja puhutellessa matka taittui kuin itsestään. Kun oli 25 km täynnä, piti minun ohjata itseni väkisin pois ladulta. Ei makeaa mahan täydeltä. Nimittäin järki käteen ja pitäähän sitä vähän jättää nälkää seuraavaa kertaa vartenkin. Helposti näissä hommissa menee ylikin sillä lailla, että innostuu liikaa ja sitten se on pois seuraavista harjoituksista. Täytyy osata lopettaa silloin, kun se on vielä mukavaa ja nautittavaa. Tuota oon yrittänyt pitää mielessä, niin silloin harjoituksissa säilyy mielekkyys.

Tuo minun negatiinen sävy, tuossa latujen ajamattomuudessa johtui siitä, kun olen nyt näillä lumilla yrittänyt seurata tuota Nivalan liikuntakeskuksen latu-GPS. Tuonne päivitetään, milloin ladut on ajettu. Pyssymäki on ajettu 24.3 :) ja Hiitola 8.4 :) Että eipä siitte oo  ihan ajantasalla nuotkaan. Toisin on Haapajärvellä. Siellä Latupojat päivittävät latujen tilanteet päivittäin. Tuosta oonkin antanut heille positiivista palautetta. Pitänee katsoa, löytyiskö Liikuntakeskuksen sivuilta palaute- osiota, niin vois vähän kysellä Nivalan latupäivitysten peräänkin.
Mutta kaikesta huolimatta, vaikka latuja ei päivitysten mukaan ollut ajettukaan tänä vuonna, niin Hiitolassa sen joku oli käynyt tekasemassa. Ja ihan hiihdettävässä kunnossa se olikin.

SUKSILLA

Nyt on sitten päästy nauttimaan hiihtämisen riemuista. Perjantaina pakkanen lauhtui sellaista vauhtia, että oksat pois. Aamulla töihin lähtiessä mittari näytti vielä reilusti yli -20 astetta ja iltapäivällä kahden jälkeen oli enää -8 jäljellä. Pitihän sitä sitten mennä jo töistä suoraa Hiitolaan katsomaan, että millainen latu siellä on. No, eipä ollut ihan parhaimmasta päästä. Varsinkin se metsä osuuden lenkki oli vielä melko vähä luminen ja  purut/savet pinnassa. Siellä kuitenki pertsaa 12,5 km koitin hinkata menemään.

Lauantailta sitten hiihtolenkki jäikin tekemättä, kun oli äitini 91-vuotis syntymäpäivä ja siellä meni koko päivä "kahvilaa" pyörittäessä. Todella ihana päivä. Äidillenikin sattui kuntonsa puolesta hyvä päivä ja läheiset sukulaiset sekä ystävät piipahtivat häntä onnittelemassa. Saipa hän Ylivieskan seurakunnan edustajalta villasukatkin ja tämä lupasi tuoda ensi vuonna sitten uudet :) Heillä on tapana yli 90-vuotiaita muistaa joka vuosi ja nyt se viime vuosina on ollut nuot villasukat.

Kun tuo lauantain kuntoilu jäi vähäiseksi sisäsouduksi ennen saunaa, niin sitä on sitten tänä päivänä kutsunut tuo ihana ulkoilma liikkumaan. Yhteislenkille suunnistin Uikkoon, mutta jostain kumman syystä siellä ei ollut ketään. Ei kyllä tullut tarkistettua, että olinko edes oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Mulla oli vaan muistikuva, että lenkki olisi ollut Uikosta. Mutta, eipä siinä mitään, osaan kyllä juoksennella yksinkin, joten lähdin siitä sitten kierteleen keskustan laitamia ja vähän muuallekin. Mukava välillä käydä sellaisissa paikoissa, missä ei ole aikoihin tullut liikuttua. Mutta kyllä oli jalat raksaan tuntuiset. Päätin siellä niitä raahatessani, että nyt pitää saada se hieronta-aika kyllä varattua. Eihän näitä jalkoja kanna kukaan mukanaan. No, laahasin niitä kuitenkin 12 km ja arvelin, että se saa tällä kertaa riittää ja käyn illalla vielä hiihtämässä. Nimittäin kulkevat nuot jalat paremmin suksien päällä.
Ja Vähämäessä Karsikkaalla kävinkin sitten illan päälle 17,5 km hiihtämässä. Oikea lentokeli. Ihana paikka, juuri sopiva maasto meikälle. Ei suuria mäkiä, joita ei uskaltaisi laskea, mutta sopivasti loivaa ylämäkeä. Luistellen menin tällä kertaa ja samalla yritin hioa vähän tekniikkaakin. Wassua, Mogrenia ja kuokkaa piti kaikkia koittaa vääntää. Samalla mietein, että mitenkähän sitä on ensimmäiset luistelupotkut aikoinaan oppinut. Tulin siihen tulokseen, että varmaan lapsena lanatuilla teillä, joissa ei pystynyt vuorotahtia hiihtään kun sukset leves sivuille, niin siinähän sitä joutui "haaristeleen" ja potkiin sivusta. Siitä se varmaan lähti. Ja sitten myöhemmin opeteltiin perinteisen ladulla sitä ykspuoleista luistelupotkua. Oi, niitä aikoja.
Tuommoisissa mietteissä tänään näistä loisto olosuhteista nauttien ja tuulettaen Nivalan saavuttamaa hopeatilaa maakuntaviesteissä. Liitoa on ollut nivalalaisten suksissa tänään. Ei oltu nyt paikan päällä seuraamassa, mutta netistä seurattiin silmä tarkkana, miten siellä tilanteet kehittyy. Hyvin kehittyivät.

PAKKASTA PIISAA

Pehkana vieköön, kun tuo mittari vaan meinaa tuossa -30 tietämissä pyöriä. Nytkin oli auton mittarissa -31,5 astetta, kun illan suussa ajelin kotiin. Ei kyllä oo ulos tarennut meikä liikkumaan sitten lauantain jälkeen. Ja enhän minä sinne Sydänmaan reitillekkään selvinnyt lähtemään. Kaikki kamppeet puin päälle ja varustelin itseäni siinä aamu yhdeksän jälkeen. Kipaisin autolle, istahdin kylmälle penkille ja katsahdin auton pakkasmittariin - Voi ei, -17 astetta. En edes autoa startannut vaan saman tien otin virta-avaimen taskuun ja ryntäsin takaisin sisälle. Tulin siltä istumalta siihen tulokseen, että en edes yritä tuohon pakkaseen. Matalilla lenkkareilla ja lunta tuonkin verran, niin taitaa multa nilkat paleltua, kun ei ne säärystimet pysy paikoillaan kuitenkaan. Liekö mamistelua vai mitä, mutta lähtemättä jäi.
Myöhemmin ennen iltasaunaa kävin sitten Vähämäessä hiihtämässä, kun sain viestiä että siellä on latu ajettuna. Hiihtämään kotoa lähtiessä auton mittari näytti -14 ja niin se vaan pakkanen kiristyi Kesolle mentäessä. Kun pääsin siihen ladun varteen, niin sitten oli jo -17,5. Mutta nyt kun olin jo kotoa sinne asti mennyt niin, eipä siinä viitsinyt ihan hiihtämättäkään takaisin lähteä. Ja kyllä paleli pari ensimmäistä kierrosta sormia. Tuntui, että peukalot tipahtaa pois. Mutta sitäkin lämpimämpi oli jaloilla. Sillä sain synttärilahjaksi monon päälle todella lämpimät suojukset. Kiitokset vain lahjan tuojille, ne tuli tarpeeseen. Pikku hiljaa paikat lämpeni ja sainkin hiihdettyä rauhallista hiihtoa 15 km tuossa pakkassäässä. Olihan mukava sen päälle mennä lämpimään saunaan.

Nyt oonkin sitten parina päivänä käynyt juoksumatolla juoksemassa ja koittanut myös tuota kotisalia hyödyntää. Tänään juuri matolla juostessa ajattelin, että miten onnekas minä olenkaan, kun työnantaja tarjoaa henkilökunnalleen mahdollisuuden käyttää työpaikan kuntosalia. Meidän sali on välillä melko ahkerassakin käytössä. Monilla työpaikoillahan on järjestetty kuntosalin käyttö, mutta toisaalta on lukemattomia paikkoja, joissa mitään kuntoilumahdollisuuksia ei työantajan puolelta tarjota. Varsinkin tällaisilla pakkasjaksoilla juoksumaton käyttömahdollisuus nousee minulla arvoon arvaamattomaan. Vilukissana varmaan vain takan kupeessa lämmittelisin ja odottelisin keväisiä juoksusäitä ilman tätä systeemiä.
Tänään oli vuorossa 8 km vähän vauhdikkaampaa juoksua. Ja vielä pitäis tehdä tuo haastejuttu. Eli huomasin eilen Lidlin kautta Sportyfeel.fi sivut, joissa oli spagaatti haaste 30 pv. Piti vaan eilen tehdä 6:n päivän haasteet putkeen, kun olin sen verran myöhässä. Tänään olis sitten 7. pv. Saapa nähdä, miten sitä taipuu 30. pv. Siis tämä oli spagaatti haaste ei spagetti. Spagettihan kyllä taipuis, mutta miten lie minä. Otan kuvan, jos onnistun :) Voin sanoa, että kaukana se on kyllä tällä hetkellä, meinaan tuo lattia. Jop, nyt haastetta tekemään ja sitten nukkumaan.

MENOHALUJA OLIS

Niinpä, menohaluja olis, kun tuo pakkanen vain sallis sen. Hiihtämään tekis kovasti mieli, mutta ei näillä astemäärillä meikä tarkene suksille lähteä.
Mutta huomiselle arvelin ampaista tuonne Iso-Sydänmaan perhereitille kokeilemaan miten siellä tarkenis liikkua. Liikuntakeskus järjestää sellaisen 24h ultratapahtuman ns. talviperhereitillä. Yhden kierroksen matka on 12 km ja niitä saa sitten kävellä tai juosta jokainen haluamansa määrän. Itsellä on tavoitteena päästä yksi kierros nyrjäyttämättä nilkkoja tai muuten kompuroimasta suuremmin. Huomiselle on nimittäin luvannut kevyttä lumisadetta ja pakkasta vain 10-15 väliin, joten eiköhän sitä metsässä tarkene vaikka kävelisikin.

Tämän viikon liikkumiset on olleet maanantain koiralenkki sekä kaksi kertaa juoksumatolla (8 km ja 12 km) sitten lisäksi kuntosalilla treeniä ja venyttelyt sekä faskiarullaukset. Hierojalle pitäisi saada aika varattua sillä niin ovat pohkeet kireinä. Nyt on tullut juostua useampi lenkki juoksumatolla, mikä vähän tuntuu pohkeita jumittavan enemmän kuin normaali tiellä juoksu. Tai onkohan se sitten syynä, että matolla lenkit ovat lyhyempiä ja sitä myötä hieman vauhdikkaampia.
Mukavasti on päivät alkaneet valostua ja aurinkokin on pilkistellyt, joten siitä tulee energiaa lisää.
Kirjoittelenpa sitten, miten viikonlopun treenit menivät ja miten tuolta reitiltä selvisin.

PAKKASLENKKI

Pakkasta on pidellyt nyt tämän viikon niin, että en ole hiihtämässäkään käynyt. Tänään olisi varmaankin jo tarennut suksille lähteä, mutta vuorossa oli yhteislenkin vetovastuu. En tiedä, oliko pakkanen säikyttänyt lenkkeilijät vai eikö vielä oikein olla joulusta selvitty, sillä yksin sain tänään lenkin hölkytellä.
On se jännä, miten sitä meikäläinen ei näillä pakkasilla tahdo saada itseään tuonne ulos ollenkaan. Nytkin kun yksin olin juoksulle lähdössä niin heti tuntui, että olishan se tässä noin -14 asteen pakkasessa hyvä lenkki, jos saisin edes 10 km juostua. Mutta yllätys yllätys, kun siitä lämpenin sen verran ettei enää palellut kuin sormia, niin matka alkoikin maistua. Sain aikaiseksi 22 km nautittavia kilometrejä.
Ihanat talviset maisemat, huurteiset puut ja välillä pientä pakkaslunta leijaili taivaalta.  Onnistuin vielä valitsemaan sellaisen metsäisen reitin, jonne ei viimakaan pahemmin sopinut. Ai, miten nautein tuosta lenkistä.
Ja nyt vihdoinkin onnistuin tuossa reitin valinnassa nappiin. Nimittäin olen parilla viime pitkällä yrittänyt löytää sitä reittiä, mikä vie yhden metsäautotien loputtua metsän poikki Pohjojärven päästä Pahkaperälle. Mutta molemmat edelliset kerrat ovat epäonnistuneet ja olen löytänyt itseni aivan jostain muualta, kuin minne olen yrittänyt. Ekalla reissulla valitsin tien päästä metsätraktorin jäljen ja löysin itseni varmaan reilun kilometrin päästä jonkin pöllikasan viereltä. Ja toisella kerralla yritin valita vasemmalle kääntyvän tien ja siitä sitten taasen traktorin jäljen ja kappas vaan, löysin itseni jonkin pellon reunasta. Mutta nyt löytyi oikea polku ja Pohjojärven rannat alkoivat riemukseni näkyä.

 

 

 

 

 

 

 

Kylläpä oli voimaannuttava lenkki :) Ei muuta, kuin tehdään porukalla lisää tossun jälkiä :) 

JÄÄHIIHTOA

Niinpä se saatiin tuo vanha vuosi päätettyä ja uusi lähti jo mukavasti käyntiin. Siis, niin oon nauttinut tästä mun vuodenvaihteelle ajoitetusta lomasta, ettei paremmasta väliä. Ei tarvinnut pohjoiseenkaan lähteä, kun etsimällä etsii ja hyvät "agentit" auttaa, niin löytyihän niitä hiihdettäviä latujakin. Maanantaina tulin tuolta Karsikkaalta hiihtelemästä, niin Häkkilän Asko soitti tiedotteen, että hän on Vinnurvassa katsomassa hiihtosenssejä. Ja, että siellä on aivan loistava hiihtotilanne. Minua hieman epäilytti, mutta teimme rehvit seuraavalle aamulle.
Pakkasta oli reilu -15 astetta, kun tiistai aamuna lähdimme sinne suksimaan. Jään pinnassa oli pieni lumikerros, joka sopivasti piti luistelupotkun koossa ja järvi oli täysin jäätynyt. Rantoja kierrellen järven ympärysmatkaksi tuli 2,1km. Jää paukkui, kun hiihdimme menemään ja sekös minua aina pelotti ja luulin jään pettävän. Mutta minua viisaammat kertoivat, että vain lisää jäätymistä tapahtuu ja siksi napsuu kun vesi vähenee... Vinnurvajärvi vissiin on niin matala, että se melko aikaiseen jäätyy, jos vaan on vähäkään kovempaa pakkasta muutaman päivän. Enpä olisi uskonut, että siellä todellakin oli tuollaiset hiihtomahdollisuudet. Eli luisteluhiihtoa pystyy vallan mainiosti hiihtämään.

Tuolla järvellä on pitänyt nyt sitten käydä joka päivä suksimassa. Päivä päivältä siellä on ollut enemmän hiihtäjiä ja tänään olikin jo hiihdetty sen verran paljon, että se lumikerros pinnasta alkaa pikkuisen jo kadota. Toki järvi on jo niin jäässä, että ei ole ihan pakko enää rantoja ja samoja reittejä kierrellä vaan voi valita hiihtämättömänkin kohdan. Ja onhan siellä se oma rauha. Tänään kävin sen verran myöhään hiihtämässä, että ehti tulla pikkuisen pimeäkin ja hetihän minusta alkoi tuntumaan, että susi sieltä erämaasta kohta jolkuttelee jäälle mulle seuraksi. Mutta ei onneksi näkynyt, korppi siellä vain raakkui.
Ja hiihdon päälle minä tein SEN... kävin avannossa. Kun siinä rannassa, mistä lähden hiihtämään on avanto ja pukukoppi. Ja hyvin oli koppi varusteltu. Koppiin, kun meni sisälle ja laittoi valot niin samalla syttyi avannolle valot ja vieläpä siinä kopin katossa oleva lämmitin alkoi hekuttaa lämpöään. VAU. Niinpä minä näin hyvin sinne avannolle kipsutella. Mutta täytyy kyllä sanoa, että mitään huippusuoritusta en tehnyt. Nopea kastautuminen olkapäihin saakka rappusista kiinni pitäen ja saman tien sieltä pois. Oli se niin kylmää ja tuulen viimakin vielä puhalteli siihen laiturille. HYI.. Silti olin ylpeä itsestäni, että nyt olisin sen ekan kerran käynyt, jos vaikka toisella kerralla pikkuisen pidempi kosketus veteen. Kun kömmein sieltä avannosta pois, niin joku tuli juuri otsalampun kanssa vielä sinne järvelle hiihteleen, mutta kohteliaasti meni vähän kauempaa, ettei kuullut kuinka mun hampaat löi loukkua. Sen verran tuli kuitenkin kylmä, että en meinannut millään lämmetä. Kotiin päästyä makasin huopaan kääriytyneenä sohvan nurkassa ja katselin sieltä Tour de Skin aloituksen. Nyt illan päälle on olo ihan hyvä ja lämmintäkin piisaa.

Uuden vuoden lupauksiakin tuli tehtyä. Viime vuodelle sain juuri ja juuri sen tuhat hiihtokilometriä täyteen, niin ajattelin että nyt se tavoite olisi sitten 1100 km. Ja pyörällä edelleen 2000 km. Joka ei kylläkään viime vuodelle täyttynyt. Ja sitten tietenkin ne perinteiset karkki- ja saunalonkerolakot. Tuo lakko karkista ja alkoholista kestäköön 16.4 saakka. Enempää lupauksia ei kyllä kannata tehdä sillä noiden toteutumisessa onkin meikäläiselle ihan riittävästi haastetta.
LUV-projektikin näkyy taasen huomenna alkavan. Eli Vähäahon Onnin järkkäämä "Liikkumalla Uuteen Vuoteen" projekti, jossa yritetään viikon aikana kerätä mahdollisimman paljon liikunta tunteja/minuutteja. Enemmän tietoa kyseisestä asiasta ja toimintaohjeet löytyy Onnin sivuilta  http://nivala66.blogspot.fi/. Liikkeellä täytyy yrittää olla, joten Vinnurva kutsuu jälleen huomen aamulla.