maanantai 27. marraskuuta 2017

REISSUT JATKUU

Todellakin tämä marraskuu menee reissatessa. Tampereen käsityömessut tuli kahlattua läpi toissa viikonloppuna. Linja-autoreissu lauantaista sunnuntaihin. Lauantai-aamuna lähdettiin aikaisten liikkeelle ja päivä kierreltiin kaupungilla shoppaillen ja syöden. Illaksi mentiin tanssiravintola Tähteen A.Aallon rytmiorkesteria kuulemaan. Sunnuntai päivä oli sitten varattu messupäiväksi. Olihan siellä katseltavaa. Ei vaan meinannut ehtiä kaikilla osastoilla edes käydä vaikka aikaa oli varattu lähes seitsemän tuntia. Toki kuitenkin sen verran ehti, että sai muutamat ostokset tehdä. Mukaan lähti mm. virkattavan kellon tarvikkeet, neulepusero ja pulmapeli. Illan päälle oltiin sitten takaisin Nivalassa. Olipahan rentouttava viikonloppu ystävien seurassa.

Kulunut viikonloppu oltiin sitten Rukalla maailman cupin kisoissa. Perjantai-aamuna lähdettiin sen verran aikaisten ajeleen, että ehdittiin Rukalle sprintti-kisaa katsomaan. Erittäin hyvät ilmat katsojan kannalta sattui, hiihtäjille ei niinkään. Lauantain keli oli nimittäin haasteellinen pitovoitelun suhteen. Suomalaisia saatiin palkintosijoille ja nostetta näyttäisi olevan yhdistetyn puolella.

 
 


Rukan mäkisissä maastoissa tuli käytyä kahtena iltana lenkki juoksemassa. Kyllä nautein, kun oikein hengästytti ja hapotti Rukankylään noustessa. Samoin kuntoa pidettiin yllä joka kerta kun noustiin stadionilta tulevan tunnelin portaat. Nämät juostiin alhaalta ylös saakka. Tai minä taisin olla ainut, joka bailuillan jälkeisenä aamupäivänä nuot juoksi :)

Nyt oon saanut pyöräytettyä käyntiin myös säännölliset kuntosaliharjoittelut. Jalkoja pyrin ottamaan kahdesti viikkoon ja yläkroppaa vähintään kerran viikkoon. Toistaiseksi olen onnistunut tuossa. Tänäkin aamuna ennen asiakkaiden tuloa ehdin kuntosalin tehdä. Näin illasta onkin jo sen verran väsynyt, että eipäs sitä olisi kuitenkaan jaksanut enää aloittaa, joten aamut parempia. Nyt Nukku-Matti kutsuu....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti